Uniforstin toimitusjohtajan syysterveiset

[:fi]Morjesta forstit, valmistuneet alumnit ja kaikki muutkin, jotka seuraatte Uniforstin tarinaa!

On ollut hieno seurata Uniforstin kehitystä alusta asti ja nyt muutaman vuoden jälkeen voisin pureskella, että mitä tässä on oikein tapahtunut. Suoraan sanottuna en itsekään tiedä, miten kaikki palaset onnistuivat loksahtamaan näin hyvin paikalleen, mutta tänään meillä on hurjaa vauhtia kasvava ja kehittyvä, metsäläisten oma osuuskunta! Ihan oikea yritys, joka yhdistää opinnot ja käytännön työelämän konkreettisesti. Se antaa kymmenille ihmisille tuloa, työkokemusta erilaisista tehtävistä ja yrityksen hallinnosta. Tästä kiitos kuuluu teille kaikille, jotka olette olleet mukana ja uskoneet, että tämä on hyvä juttu. Joku voisi sanoa, että yrityksen pyörittäminen on vaikeaa ja raadollista puuhaa joka vaatii useiden työvuosien kokemusta, mutta Uniforst on osoittanut sen viimeistään vajavaiseksi väitteeksi. Omalta osaltani tämä on ollut aivan mahtava kokemus ja enimmäkseen vain positiivista. Toki virheitä tapahtuu, mutta se on inhimillistä. Tärkeintä on, että niistä otetaan opiksi. Hyvällä tiimillä ja tekemisen meiningillä pääsee yllättävän pitkälle.

(lisää…)

Maastokyselytöissä Rakennusvirastolla

[:fi] Työskentelen Uniforstilla maastokyselyn tekijänä. Asiakkaana on Helsingin kaupungin Rakennusvirasto. Tehtäväni on kysellä ulkoilualueilla liikkuvien ihmisten mielipiteitä koskien kyseistä metsäaluetta ja Rakennusviraston niille laatimia alustavia metsäsuunnitelmia. Kyselyiden tavoitteena on saada asukaspalautetta suunnittelun tueksi. Kyselyt tehdään paikan päällä maastossa arki- iltaisin ja viikonloppuisin. Saan kyselylomakkeet sekä ohjeet tulosten analysointiin ja raportointiin Rakennusvirastolta. Lue lisää…

Kevättalven tervehdys Uniforstilta!

[:fi]Uniforstin vuosi 2015 on lähtenyt hienosti liikkeelle. Meillä on tehty paljon suunnittelua ja toimintatapojen kehittämistä. Hallituksen työskentely on ollut erinomaista ja tiimi pelannut hyvin yhteen. Näkyvyyttä kampuksella on saatu osallistumalla tiedekunnan alumnipäivään ja järjestämällä jäsenille ja toiminnasta kiinnostuneille Uniforst Checkpoint! – tilaisuus. Tulossa on pian myös yritysilta Woodcastin kanssa, eli lisää herkkua jäsenistölle!

(lisää…)

Metsäylioppilaan mietteitä käännöstyöstään

[:fi]”Uniforst oli saanut uuden asiakkaan, joka tarvitsi kipeästi apuamme eräässä tehtävässä. Toimeksiantona oli kääntää sertifiointiraportti englannista suomeksi. Aikaisemmin olin kääntänyt freelancerina muutamia tekstejä, mutta niiden sisältö oli vain yleistajuista perushuttua. Tällä kertaa tekstinä tulisi olemaan teknistä, runsaasti erilaisia termejä vilisevää konsulttikieltä.

(lisää…)

Toimitusjohtajan syysterveiset

[:fi]Ruskan värit alkavat värjäämään metsämaisemaa todenteolla tehden metsän väriloistosta entistä runsaamman. On tullut syksy, ja tämä tarkoittaa monille, myös meille Uniforsteille, kiireistä aikaa ennen talvea. Pian tulee aika, jolloin yrityksemme täyttää vuoden, ja niin kuin ihmisilläkin tässä iässä kasvu ja kehitys on huimaa. Kevään aikana saimme toimintaamme vakautta: toiminta käynnistyi muutaman onnistuneen työkeikan myötä ja kevään toiminnan laajuus jopa ylitti odotuksemme.

(lisää…)