Etumatkaa vastuullisuudesta

Paneelikeskustelun antia Uniforstin ja Tähkän järjestämän 2019 Johtaja-Akatemian kruunasi viimeinen kerta, joka toteutettiin Vastuullisuuspaneelin muodossa. Saimme kuin saimmekin eri organisaatioista, ehkä vastakkaisistakin, osaavia asiantuntijoita, ja parin tunnin ajan keskustelimme vastuullisuudesta yrityksissä. Vastuullisuus ei ole enää pitkään aikaan ollut vapaaehtoinen valinta, vaan merkittävä osa yrityksen toimintaa. Osa saa vastuullisuudesta etumatkaa – Lue lisää…

Kasvuyritys kasvatti johtajaksi

Yrittäjyys on tapa ratkaista maailmassa ongelmia Nuorta intoa yrittäjyydestä meille Johtaja-Akatemiassa tarjosi Andreas Saari. Vuonna -93 syntynyt Andreas innostui yrittäjyydestä lukioiässä. Kiinnostus yrittäjyyteen ja visioon siitä, että yrittämisessä saat ihmiset työskentelemään saman intressin takia veivät nuoren Andreaksen tuotantotalouden opintojen pariinAalto-yliopistoon, josta pian myös hän alkoi työskentely ensimmäisissä startup yrityksissä. Vapaaehtoistyöstä Lue lisää…

Tuottava osuustoiminta

Osuustoiminnalla kestävämpi yritys Vuorineuvos Reijo Karhinen tuntee osuuskunnat. Mies on toiminut OP-ryhmän pääjohtajana ja viime syksynä hän siirtyi Itä-Suomen yliopistoon työelämäprofessoriksi. Läpi elämänsä osuuskuntien parissa työskennelleenä Karhisella on vahva näkemys, miten osuustoimintaa kuuluu johtaa ja mitkä ovat sen erityispiirteitä. Osuuskunnan tarkoitus on tuottaa taloudellisella toiminnalla jäsenilleen etuja, jotka syntyvät osuuskunnan Lue lisää…

Myyntiin vahvistusta

Toimihenkilörivistö sai vahvistuksen Uniforst sai hiljattain vahvistusta myyntitiimiinsä. Uudeksi toimihenkilöksi valikoitui Emi Lemström, joka yhdistää opinnoissaan metsätaloutta ja liiketaloutta. ”Uniforst on arvokas sidosryhmä opiskelijoiden ja työelämän välillä. Työkokemukset ja yliopiston opintoja täydentävät koulutukset antavat arvokasta osaamista sekä kontakteja opintojen rinnalle. Uniforst lisää toiminnallaan metsäylioppilaiden tunnettavuutta ja kilpailukykyä työmarkkinoilla. Koen myös, Lue lisää…

Johtaja ja tutkija

Vieraanamme oli tiistaina tutkija, professori ja Vesikeskuksen johtaja Anna-Stiina Heiskanen. Miten Heiskanen näkee tutkijauran ja ihmisten johtamisen sovittamisen yhteen? Entä millainen on hänen uratarinansa? “Viikki on minulle yksi piste, mistä olen aloittanut. Täällä on aloittanut biologian opinnot lukemalla limnologiaa”, Heiskanen aloittaa. “Myöhemmin paikka tuli tutuksi, sillä täällä oli isompi maisemakonttori, Lue lisää…

Johtaja-Akatemian paluu

Johtaja-Akatemiaa järjestetään nyt kolmatta kertaa. Löysimme maatalousylioppilaiden osuuskunta Tähkän kanssa monta hyvää syytä järjestää tapahtuma myös tänä vuonna. Saimme aikaisemmista akatemioista positiivista palautetta, Viikin osuuskuntien tunnettuuden ja vaikuttavuuden kasvu sekä meidän järjestäjien oma innostus ja kiinnostus houkutella kovamaineisia puhujia kampukselle. Ja niin ideasta muotoutui jälleen uusi Johtaja-Akatemia – tällä kertaa Lue lisää…

Uusi hallitus puikoissa

Uusi vuosi on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Kurssit pyörivät, kesätyöhaku on kuumimmillaan ja Uniforstin tuore hallitus on jo remmissä. Uusien hallitusjäsenten tehtävät on sovittu yhdessä ja kaksi kokoustakin on jo takana. Tässä esittely meidän uusista ja vanhoista kasvoista!   ARTTU HELOMAA – TOIMITUSJOHTAJA Nimeni on Arttu, ja opiskelen toista vuotta metsäekonomiaa Lue lisää…

Vahva hallitus muodostaa osuuskunnan selkärangan

Osuuskuntamme on sen jäsenten, hallituksen sekä toimihenkilöiden muodostama kokonaisuus. Ylintä päätösvaltaa käyttää seitsemänhenkinen hallitus, jossa jokaisella on tärkeä rooli. Lisäksi hallituksessa on yksi varajäsen. Hallitus sitoutuu Uniforstin strategian laatimiseen ja sen toteuttamiseen – tietysti jäsentensä ehdoilla ja parhaaksi. Osuuskunta ei toimi niinkään ylhäältä alaspäin vaan käytännössä toisinpäin. Mikäli paikka hallituksessa Lue lisää…

Vahvistusta riveihin

Lokakuussa Uniforstin operaatiollinen osasto kasvoi kolmella uudella toimihenkilöllä. Lisävahvistuksia tuli henkilöstövastaavan, talouden ja mynnin ja markkinoinnin toimhenkilön tehtäviin. Tässä pieni esittely uusista kasvoista sekä syitä miksi metsätieteet ja Uniforst oli oikea valinta. Väinö Vahteristo, henkilöstövastaava Mielestäni Uniforstin visio ja tavoitteet ovat oikeita. Yliopisto-opintojen tavoite on saada koulutus ja osaaminen, joka johtaa koulutusta Lue lisää…

Synttäreitä ja puukauppaa

Paljon onnea viisivuotias Uniforst! Metsäylioppilaiden osuuskunta syntyi 1.11.2013. Viisivuotisen taipaleen kunniaksi pidimme puukauppakoulutuksen Viikin Think Companyllä. Koulutus yllätti suosiollaan – paikalle löysi tiensä yli 70 osallistujaa! Saatamme kiinnostuksen myötä jatkaa vielä samalla teemalla myöhemmin, mutta eri näkökulmalla. Viidessä vuodessa ehtii tapahtua kaikenlaista mullistavaa. Erittäin toimeliaiden ja idearikkaiden perustajien ansiosta Uniforst Lue lisää…