Metsäylioppilaat Brysselissä 2024

20.-23.3.2024 Tämän vuoden maaliskuussa Uniforst järjesti ensimmäistä kertaa lyhyen historiansa aikana opintomatkan ulkomaille. Kohteena oli Bryssel, Euroopan unionin sydän. Idea matkalle syntyi jo edellisen hallituskauden aikana. Matkamme tarkoituksena oli lisätä opiskelijoiden tietoisuutta uramahdollisuuksista Euroopan unionissa sekä yleisesti lisätä opiskelijoiden ymmärrystä unionin toiminnasta ja sen vaikutusvallasta. Matkalle lähtijät olivat Helsingin Yliopiston Lue lisää…

Uniforstin hallitus 2024

Uniforstin uusi hallitus aloitti toimintansa tämän vuoden alussa! Hallituksen kokoonpanossa tapahtui sukupolvenvaihdos, ja vastuu osuuskuntamme toiminnasta siirtyi nuorempien kurssien haltuun. Vuoden 2024 hallitukseen kuuluvat toimitusjohtaja Anastasia Tarsa, puheenjohtaja Elias Ahonen, talousjohtaja Aarni Puupponen, viestintävastaava Anna Luokkakallio ja varapuheenjohtaja sekä myynnin- ja markkinoinnin vastaava Aleksi Rautavaara. Vaikka väki vaihtuu, niin tavoitteet Lue lisää…

Metsäylioppilaiden oma osuuskunta vuonna 2022

Uniforstiin valittiin joulun alla uusi hallitus syyskokouksessa. Virallisen osuuden jälkeen kiitettiin jäsenistöä haasteellisesta, mutta kuitenkin onnistuneesta vuodesta pikkujoulujen muodossa. Todistettiin jälleen myös se, että saunassa syntyvät parhaat ideat! Osuuskunnan kokoonpanossa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Jo monena vuonna Uniforstin kasvoina profiloituneet henkilöt jättivät toimensa ja tilalle tuli nuorempaa kurssia. K-110 porukka Lue lisää…

Uutta puuta

Tervehdys! Olen Hannes Kokkonen, metsäylioppilas ja Uniforstin hallitusjäsen. Töistä, opinnoista ja osuuskunnan kiireisistä hallitushommista huolimatta lähden mielelläni vaihteleville työkeikoille, mikäli sellaisia kohdalleni osuu. Olinkin hiljattain Uniforstin tarjoamalla työkeikalla VTT:n Bioruukissa Uusi puu -hankkeella. Kyseessä oli osa Maa- ja metsätalousministeriön ja EU-komission kanssa järjestettävää European Bioeconomy Scene 2019 -konferenssia. Uusi puu Lue lisää…

SMEAR II -mittausasema laskutuspalvelulla tutuksi

Hei! Olen Henri Jokinen, Orivedeltä kotoisin oleva viidennen vuoden metsien ekologian opiskelija. Pääopintosuuntana opiskelen metsä- ja suoekosysteemien hoitoa ja käyttöä. Olen myös lintuharrastaja ollut jo yli 15 vuotta, ja olen aina ollut kiinnostunut luonnosta kokonaisvaltaisesti. Opinnoissa olen pystynyt mukavasti hyödyntämään luontoharrastuksesta karttuneita tietoja. Vietin ensimmäisen lukukauden jälkeisen kesän Hyytiälän metsäasemalla Lue lisää…

Trendit rekrytoinnissa 2019

Rekrytoinnin seitsemän kuuminta trendiä Uniforst tarkasteli rekrytointijättiläisten tekemiä havaintoja vuoden 2019 trendeistä työmarkkinoilla ja rekrytoinnin parissa. Käydään siis läpi, miltä tämä vuoden loppu näyttänee! 1. Rekrytoinnin markkinointi Verkkoyhteisöpalvelu LinkedInin keräämän datan mukaan jopa 70 prosenttia työnhakijoista on niin sanottuja passiivisia hakijoita. Tästä syystä avoimen työpaikan tehokas mainonta ja oikeanlainen kohdennus Lue lisää…

Etumatkaa vastuullisuudesta

Paneelikeskustelun antia Uniforstin ja Tähkän järjestämän 2019 Johtaja-Akatemian kruunasi viimeinen kerta, joka toteutettiin Vastuullisuuspaneelin muodossa. Saimme kuin saimmekin eri organisaatioista, ehkä vastakkaisistakin, osaavia asiantuntijoita, ja parin tunnin ajan keskustelimme vastuullisuudesta yrityksissä. Vastuullisuus ei ole enää pitkään aikaan ollut vapaaehtoinen valinta, vaan merkittävä osa yrityksen toimintaa. Osa saa vastuullisuudesta etumatkaa – Lue lisää…

Kasvuyritys kasvatti johtajaksi

Yrittäjyys on tapa ratkaista maailmassa ongelmia Nuorta intoa yrittäjyydestä meille Johtaja-Akatemiassa tarjosi Andreas Saari. Vuonna -93 syntynyt Andreas innostui yrittäjyydestä lukioiässä. Kiinnostus yrittäjyyteen ja visioon siitä, että yrittämisessä saat ihmiset työskentelemään saman intressin takia veivät nuoren Andreaksen tuotantotalouden opintojen pariinAalto-yliopistoon, josta pian myös hän alkoi työskentely ensimmäisissä startup yrityksissä. Vapaaehtoistyöstä Lue lisää…

Tuottava osuustoiminta

Osuustoiminnalla kestävämpi yritys Vuorineuvos Reijo Karhinen tuntee osuuskunnat. Mies on toiminut OP-ryhmän pääjohtajana ja viime syksynä hän siirtyi Itä-Suomen yliopistoon työelämäprofessoriksi. Läpi elämänsä osuuskuntien parissa työskennelleenä Karhisella on vahva näkemys, miten osuustoimintaa kuuluu johtaa ja mitkä ovat sen erityispiirteitä. Osuuskunnan tarkoitus on tuottaa taloudellisella toiminnalla jäsenilleen etuja, jotka syntyvät osuuskunnan Lue lisää…

Myyntiin vahvistusta

Toimihenkilörivistö sai vahvistuksen Uniforst sai hiljattain vahvistusta myyntitiimiinsä. Uudeksi toimihenkilöksi valikoitui Emi Lemström, joka yhdistää opinnoissaan metsätaloutta ja liiketaloutta. ”Uniforst on arvokas sidosryhmä opiskelijoiden ja työelämän välillä. Työkokemukset ja yliopiston opintoja täydentävät koulutukset antavat arvokasta osaamista sekä kontakteja opintojen rinnalle. Uniforst lisää toiminnallaan metsäylioppilaiden tunnettavuutta ja kilpailukykyä työmarkkinoilla. Koen myös, Lue lisää…