Uutta puuta

Tervehdys! Olen Hannes Kokkonen, metsäylioppilas ja Uniforstin hallitusjäsen. Töistä, opinnoista ja osuuskunnan kiireisistä hallitushommista huolimatta lähden mielelläni vaihteleville työkeikoille, mikäli sellaisia kohdalleni osuu. Olinkin hiljattain Uniforstin tarjoamalla työkeikalla VTT:n Bioruukissa Uusi puu -hankkeella. Kyseessä oli osa Maa- ja metsätalousministeriön ja EU-komission kanssa järjestettävää European Bioeconomy Scene 2019 -konferenssia. Uusi puu Lue lisää…

Osuuskunta kasvaa

Mikä oli alkuperäinen idea Osuuskunta Uniforstin perustamiseen? Helsingin metsäylioppilaiden työllistäminen, jäsenten työkokemuksen kartuttaminen sekä tahtotila luoda metsäylioppilaista alan halutuimmat työntekijät. Ja siinä se oikeastaan onkin. Uniforst tekee myös paljon muuta, mutta nämä kolme kulmakiveä määrittävät meidän toimintamme. Vuosittain vaihtuva hallitus on sitoutunut näiden elementtien edesauttamiseen vuodesta toiseen. Jokainen strateginen päätös Lue lisää…

Uniforstille uusi hallitus

[:fi]Metsäylioppilaiden Osuuskunta Uniforstin syyskokouksessa maanantaina 16.11.2015 valittiin osuuskunnalle uusi hallitus tilikaudelle 2016. Hallituksen puheenjohtaja sekä hallituksen jäsenet valittiin äänestyksellä. Juhani Siivonen onnittelee uutta hallitusta Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Lauri Lähteenmäki. Hallituksen jäseniksi valittiin Janne Antikainen Juho Kotilainen Salla-Mari Maisila Atte Saukkola Sonja Sistonen Uuden halllituksen toimikausi alkaa tilikauden vaihtuessa 1.1.2016.[:]

Uniforstin toimitusjohtajan syysterveiset

[:fi]Morjesta forstit, valmistuneet alumnit ja kaikki muutkin, jotka seuraatte Uniforstin tarinaa!

On ollut hieno seurata Uniforstin kehitystä alusta asti ja nyt muutaman vuoden jälkeen voisin pureskella, että mitä tässä on oikein tapahtunut. Suoraan sanottuna en itsekään tiedä, miten kaikki palaset onnistuivat loksahtamaan näin hyvin paikalleen, mutta tänään meillä on hurjaa vauhtia kasvava ja kehittyvä, metsäläisten oma osuuskunta! Ihan oikea yritys, joka yhdistää opinnot ja käytännön työelämän konkreettisesti. Se antaa kymmenille ihmisille tuloa, työkokemusta erilaisista tehtävistä ja yrityksen hallinnosta. Tästä kiitos kuuluu teille kaikille, jotka olette olleet mukana ja uskoneet, että tämä on hyvä juttu. Joku voisi sanoa, että yrityksen pyörittäminen on vaikeaa ja raadollista puuhaa joka vaatii useiden työvuosien kokemusta, mutta Uniforst on osoittanut sen viimeistään vajavaiseksi väitteeksi. Omalta osaltani tämä on ollut aivan mahtava kokemus ja enimmäkseen vain positiivista. Toki virheitä tapahtuu, mutta se on inhimillistä. Tärkeintä on, että niistä otetaan opiksi. Hyvällä tiimillä ja tekemisen meiningillä pääsee yllättävän pitkälle.

(lisää…)

Kevättalven tervehdys Uniforstilta!

[:fi]Uniforstin vuosi 2015 on lähtenyt hienosti liikkeelle. Meillä on tehty paljon suunnittelua ja toimintatapojen kehittämistä. Hallituksen työskentely on ollut erinomaista ja tiimi pelannut hyvin yhteen. Näkyvyyttä kampuksella on saatu osallistumalla tiedekunnan alumnipäivään ja järjestämällä jäsenille ja toiminnasta kiinnostuneille Uniforst Checkpoint! – tilaisuus. Tulossa on pian myös yritysilta Woodcastin kanssa, eli lisää herkkua jäsenistölle!

(lisää…)

Toimitusjohtajan syysterveiset

[:fi]Ruskan värit alkavat värjäämään metsämaisemaa todenteolla tehden metsän väriloistosta entistä runsaamman. On tullut syksy, ja tämä tarkoittaa monille, myös meille Uniforsteille, kiireistä aikaa ennen talvea. Pian tulee aika, jolloin yrityksemme täyttää vuoden, ja niin kuin ihmisilläkin tässä iässä kasvu ja kehitys on huimaa. Kevään aikana saimme toimintaamme vakautta: toiminta käynnistyi muutaman onnistuneen työkeikan myötä ja kevään toiminnan laajuus jopa ylitti odotuksemme.

(lisää…)