Mikä oli alkuperäinen idea Osuuskunta Uniforstin perustamiseen? Helsingin metsäylioppilaiden työllistäminen, jäsenten työkokemuksen kartuttaminen sekä tahtotila luoda metsäylioppilaista alan halutuimmat työntekijät.

Ja siinä se oikeastaan onkin. Uniforst tekee myös paljon muuta, mutta nämä kolme kulmakiveä määrittävät meidän toimintamme. Vuosittain vaihtuva hallitus on sitoutunut näiden elementtien edesauttamiseen vuodesta toiseen. Jokainen strateginen päätös tehdään siltä pohjalta, että se hyödyttää meidän jäseniämme. Jokainen koulutus, jonka järjestämme, mietitään siten, että se hyödyttää jäseniämme mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Viimeisimpinä kehityskohteinamme ovat olleet menestyksekäs Johtaja-Akatemia, ensiapukoulutus ja 4H-järjestön kanssa järjestettävä yrttikurssi. Johtaja-Akatemia on nyt järjestetty kahtena vuotena peräkkäin – kuusiosaisena molemmat. Nimekkäimpiä puhujia ovat Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja presidenttiehdokas Pekka Haavisto. Niin Akatemia, yrttikurssit, ea-koulutukset kuin muutkin vastaavat parantavat jäseniemme työllistymismahdollisuuksia. Lisäksi olemme hankkineet tyylikkäitä käyntikortteja jäsenille. Järjestetyn toiminnan myötä tuomme myös yhteen aktiivisia ihmisiä ja jaamme osaamista toisillemme. Joukossa on voimaa!

 

[box type=”bio”] Uniforstin perusliiketoiminta – eli rekrytoinnin helppo ja sujuva hoitaminen asiakkaalle pelkän ostolaskun kautta  – mahdollistaa toiminnan jatkuvan kehittämisen.[/box]

 

Kuten sanottua, aikaansaavat yhteisöt harvoin istuvat paikoillaan. Meidän tehtävämme on laajentaa toimintaa ja ajaa osuuskuntaa metsäalan halutuimmaksi yhteistyökumppaniksi.

Kuluneen vuoden talouslukemat näyttävät hyvin valoisilta. Maaliskuulta kesäkuulle myynti on ollut 20 000 euron pinnassa kuukausittain ja vauhti ollut kaikin puolin hyvä. Helmikuun jälkeen pääsimme selvästi viime vuodesta niskan päälle. Heinäkuussa, eli laiturin nokassa istumisen aikaan toimintamme oli odotetusti rauhallisempaa.

Saimme kovan kirin viime vuonna loppuvuodesta, ja tällekin vuodelle on odotettavasti vastaavanlainen kehitys. Liikevaihto siis tulee kasvamaan viime vuodesta. Koko viime vuoden myynti oli yhteensä 176 tuhatta, tänä vuonna lukema on kavunnut jo tässä vaiheessa 107 tuhanteen euroon.

Uniforstin hallitukselle voi ilmoittaa suoraan tai välillisesti verkkosivujen kautta, minkälaiseen toimintaan haluaisit meidän käyttävän rahoja. Olemmehan olemassa jäseniämme varten.

 

Uniforst – myynti 2017 ja 2018 (heinäkuu)

 

Uniforst – ostot 2017 ja 2018 (heinäkuu)

 

Teksti: Juhana Simula

Graafit: Osmo Suominen


0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder