Johtaja-Akatemia 13.3. 

Somemarkkinointiin paneutuessa kädet alkavat nopeasti hikoilemaan. Palveluja, kanavia ja tarjontaa on paljon! Kuinka valita parhaat ainekset oman kampanjan onnistumiseen? Kurio Oy:n luovan johtajan ja perustaja Jari Lähdevuoren mukaan alaa dominoi ylivoimasesti Facebook. Kuitenkaan rahaton orgaaninen markkinointi ei enää näy, ja muitakin kanavia tulisi hyödyntää. Käydäänpä siis läpi somemarkkinoinnin seitsemää trendiä vuonna 2018, jotta saisimme paremman kokonaiskuvan.

Somen seitsemän trendiä vuonna 2018

  1. Vastuullisuus ja kannanotot – myös somejäteiltä vaaditaan vastuullisuuta

Facebookin perustaja Mark Zuckerbergiä on nuijittu viime vuosien aikana Facebookissa leviävistä valeuutisista ja niiden vaikutuksesta esimerkiksi Donald Trumpin presidentinvalintaan. Kenellä tässä on vastuu? Trolliarmeijat hyökkivät puolelta ja toiselta ja “Hillarybotit” suoltavat omaa materiaaliaan “Trumpisteja” kohtaan. Valta on siis luisumassa isoille somejäteille, ja heiltä vaaditaan nyt kovempaa otetta. Seuraako tästä Orwellilainen yhteiskunta, jossa epämieluisat jutut leimataan salaliitoiksi ja valeuutisiksi? Jää nähtäväksi.

Yrityksen imagon ja brändin rakentamisen kannalta on sopivaa ottaa kantaa. Tärkeät ja polttavat puheenaiheet, sinne kiinni. Omaan alaan sopiva naseva kannanotto kannattaa.

  1. Orgaaninen olemattomiin – maksettu näkyvyys on välttämättömyys

Jos yritys ei ole mukana Facebookissa, sillä ei ole näkyvyyyttä – luullaan. Kannattaa huomioida kuitenkin se, että pelkkä sivun perustaminen Facebookiin ei riitä, vaan sinne tulee myös tuottaa sisältöä. Tässä on kuitenkin huomioitava tärkeä asia: pelkkä postailu ei riitä, vaan se kannattaa markkinoida palvelun kautta rahallisesti. Näin postaus saa enemmän näkyvyyttä. Suomessa rahaton orgaaninen markkinointi on vielä harvinaisen laaja-alaista, mutta se tulee vähenemään. Facebook aikoo vähentää merkittävästi orgaanista mainontaa ja korostaa sen sijaan maksettua sisältöä. Eli se pienikin summa markkinointiin on hyvästä. Käytä ne eurot.

  1. Vaikuttajamarkkinointi valtaa alaa – yhteistyömallit vaativat samalla päivittämistä

Yhä useampi ja useampi seuraa nykyään jotain blogia tai vlogia. Nämä blogistit tienaavat usein erilaisilla yhteistyösopimuksilla, joilla he ujuttavat mukaan maksettua sisältöä. Vlogeissa esitellään eri yritysten vaatteita tai elektroniikkaa ja mainostetaan niitä. Yleistä. Tällaiset markkinointikampanjat sopivien yhteistyökumppanien kanssa voivat olla kannattavia, ja somemarkkinointia suunnitellessa kannattaa harkita asiaa.

  1. Niche-kohderyhmille suunniteltu markkinointi

Fakta: one size fits all -somea ei ole olemassa. Ihmisiä on paljon ja he ovat erilaisia. Miten siis somekampanja voisi pureutua kaikkiin? Ei voikaan. Markkinointi suoraan kohdennetulle tarkalle segmentille on tätä päivää. Kampanja suunnitellaan alusta loppuun tietylle ryhmälle ja lopputulos uppoaa tehokkaammin. Hyvä esimerkki on Netflix-kuvakkeet katsotun sisällön perusteella. Netflix ehdottaa sinulle sisältöä sen perusteella mitä olet katsonut. Sen lisäksi se kauppaa esimerkiksi samaa elokuvaa eri ihmisille eri kuvakkeella ja eri tavalla. Mikäli pidät Uma Thurmanin elokuvista, Pulp Fictionia saatetaan tarjota sinulle Uman kansikuvalla. Toisaalta taas jos pidät enemmän John Travoltan tähdittämistä filmeistä, Pulp Fiction pomppaakin esiin Travoltan kansikuvalla. Hienovaraista ja toimivaa.

  1. Vähemmän on enemmän – sisältötulvassa laatu korvaa määrän

Yleisenä sääntönä somessa pidetään käskyä JULKAISE, JULKAISE, JULKAISE. Jos luo some-tilejä mutta ei sisältöä, itse tili voi aiheuttaa enemmänkin vauriota  Tyhjä profiili suorastaan huutaa, että yrityksellä ei ole toimintaa.

Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus herran vuonna 2018. Someasiantuntijoiden mukaan nyt tehdään (ja kannattaa tehdä) laadukasta, ajateltua ja kokonaisuutena toimivaa sosiaalisen median markkinointia. Kun määrää korvataan laadulla, tulee itse materiaali miettiä tarkasti läpi ja miten sen huomio tarttuu käyttäjiin. Kysy yhdessä kampanjatiimisi kanssa, miksi joku haluaa nähdä tämän?

  1. Empatia esiin – ihmisten ymmärtäminen ja ilahduttaminen keskiöön

Tämä kohtaa vaatii selityksen siitä, mistä sosiaalisessa mediassa on oikeasti kyse. Siitä, että ihmiselle tulee hyvä fiilis itsestään. Tällä tarkoitetaan sitä, että some tukee yksilön tuntemusta itsestään ja vahvistaa hänen identiteettiään. Tätä voidaankin hyödyntää markkinoinnissa. Erilainen kohderyhmien osallistaminen markkinointiin voi toimia tai sitten suora vetoaminen ihmisten tunteisiin ja erityisesti ihmisten ja tietysti yritystenkin erehtyvyyteen.

  1. Somestrategiasta strategiseen someen – edelläkävijät viitoittavat tietä liiketoiminnan tehostamiseen

Kokeile uusia kanavia, ole edelläkävijä. Kun muut menevät vasempaan, miksi sinunkin pitäisi mennä samaan suuntaan? Mene siis välillä vastavirtaan. Muista: mobiili edellä. Siellä ihmiset viettävät aikaa.

Somen 10 käskyä

  1. Innosta koko henkilöstö mukaan
  2. Tutusta AR- ja VR- mahdollisuuksiin, todellisuus laajene
  3. Tee sinunkaupat bottien kanssa, automaatio auttaa
  4. Laita live-kuvaa kun siitä on hyötyä
  5. Älä kaihda katoavia sisältöjä, 24 tuntia riittää
  6. Mieti tuotantomallit uusiksi, maksimoi tuotos-panos suhde
  7. Kokeile aina uusia kanavia – vaikka ei siltä tuntuisikaan
  8. Älä kadota ideaa uuden keskellä – perusasiat kunniaan
  9. Etsi osaavia apukäsiä, some ei ole sooloartisteille
  10. Ota muutoksesta niskalenkki – kuten Herakleitos aikoinaan sanoi, vain muutos on pysyvää

 

Teksti: Juhana Simula

Myös Uniforstilla on opittavaa somemarkkinoinnista. Kiitos Jari! (Kuvassa puheenjohtaja Ville Sorsa ja Kurion perustaja Jari Lähdevuori)


0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder