Talous hallussa

Hei! Olen Toikan Markus ja toimin Uniforstilla toimihenkilönä talouden parissa. Metsien ekologian ja käytön pääaineopintoja itselläni on takana kolme vuotta, kandivaiheen opinnoissani olen keskittynyt pääasiassa metsävarojen hallinnan sekä metsäteknologian opintoihin ja onhan siinä sivussa tullut myös liiketalouden sivuainekokonaisuus suoritettua. Liityin heti ensimmäisenä opiskeluvuotenani Uniforstin jäseneksi, ja sitä ei ole tarvinnut Lue lisää…

In Trust We Trust

Mitkä teot tai sanat lisäävät luottamusta johtajaan? Mitkä puolestaan vähentävät luottamusta?

Think Companyn host Antti Rantamoijanen aloitti tiistain Johtaja-Akatemian herättelevällä workshopilla. Listasimme pienryhmissä asioita, jotka vaikuttavat johtajan ja alaisen väliseen luottamukseen. Useasta ryhmästä huolimatta suurin piirtein samat jutut nousivat esille. (lisää…)

Naisjohtajuutta

Tiistaina 27.2. Uniforstin Johtaja-Akatemiaa tähditti todellinen muutosjohtaja ja asioiden muuttaja. Tämä “kunnianhimoinen mimmi” oli Metsähallituksella parhaillaan viestintäjohtajana työskentelevä Terhi Koipijärvi, jonka esitys ei jättänyt kylmäksi. Päivän esityksen ja keskustelun aiheena oli naisjohtajuus metsäalalla, työyhteisöjen monimuotoisuuden hyödyntäminen ja johtaminen ylipäätään. Kokemukset johtaja-aseman kyseenalaistamisesta kirvoittivat myös kiivasta keskustelua. (lisää…)

Vuoden vaikuttaja 2017

Mitä muutoksia opiskelijaosuuskunta ajaa yhteiskunnassa? Tiedekunta palkitsi Uniforstin vuoden 2017 vaikuttajana. Helsingin yliopiston metsäopiskelijat ovat ottaneet omiin käsiinsä sen, mistä koulutuspoliittisissa keskusteluista vasta unelmoidaan; korkeakouluopintojen ja elinkeinoelämän tuomisesta lähemmäs toisiaan siten, että kaikki osapuolet hyötyvät. Opiskelun ja työelämän välisen sillan rakentaminen on kaikkien etu. Vuonna 2013 perustettu Metsäylioppilaiden osuuskunta Uniforst Lue lisää…

Tärppejä esiintymiseen

14.2. aiheena Johtaja-Akatemiassa oli vakuuttavan puheen valmistelu, ja tähän meitä johdatti vierailevana puhujana esiintymisvalmentaja Elina Lauren. Elinan osiossa keskustelimme siitä, millaisista osista vakuuttava puhe koostuu ja millaisia asioita puheen valmistelussa tulee ottaa huomioon.  Elinan vinkkien jälkeen Miika Karppinen kertoi omia kokemuksiaan puheen pitämisestä. Kokemusperäinen tieto oli helppo sisäistää, sillä (lisää…)