Mitkä teot tai sanat lisäävät luottamusta johtajaan? Mitkä puolestaan vähentävät luottamusta?

Think Companyn host Antti Rantamoijanen aloitti tiistain Johtaja-Akatemian herättelevällä workshopilla. Listasimme pienryhmissä asioita, jotka vaikuttavat johtajan ja alaisen väliseen luottamukseen. Useasta ryhmästä huolimatta suurin piirtein samat jutut nousivat esille.

Luottamusta lisääviä tekijöitä olivat johtajan oma esimerkki, edestä johtaminen, virheiden anteeksiantaminen, johdonmukaisuus ja aiemmin alaisen asemassa työskentely. Luottamusta lisäsi myös se, mikäli johtaja antoi alaiselle haasteellisen ja luottamusta vaativan tehtävän. Tämä ilmentää sitä, että johtaja luottaa myös alaisiinsa. Luottamusta ei siis voi syntyä, ellei anna sille mahdollisuutta.

Luottamusta vähentäviksi tekijöiksi nousivat suoranainen valehtelu, vakava kommunikaation puute, ristiriitaisuudet johtamisessa ja eristäytyminen. Norsunluutornista johtaminen ei kasvata luottamusta saatika tuota hyviä tuloksia.

Lämmittelevän workshop-osion jälkeen olikin vuorossa päivän vieraamme. Puheenjohtajamme Villen toimesta saimme tällä kertaa vieraaksi metsänhoitajan ja journalismin parissa pitkän uran tehneen Mikael Pentikäisen. Itsevarman ja rauhallisen oloinen mies aloitti presentaationsa omalla uratarinallaan, joka oli melkoisen vaikuttava. Metsänhoitajan töitä mies ei ollut tehnyt päivääkään. Pentikäinen oli “kerännyt nimeä” toimittajana, ja häntä tunnuttiin kutsuvan aina uuteen ja uuteen johtajan pallille. Oli Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajan paikkaa, johtajuutta STT:llä ja jopa näyttävät potkut Hesarilta. Juuri oikea mies puhumassa luottamuksesta.

Pentikäinen on kirjoittanut kirjan nimeltä Luottamus. Hänen tyttärensä oli sitten aikoinaan kysynyt osuvasti häneltä kirjaa osoittaen, että ”miksi näin yksinkertaisesta asiasta piti tehdä näin paksu kirja?” Niimpä. Luottamus ei olekaan niin yksinkertainen asia, ja esimerkiksi yleinen harhaluulo on, että luottamusta joko on tai sitten ei ole. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä luottamus on hyvinkin dynaamista ja eläytyvää. Luottamuksessa ihminen heittäytyy toisen käsiin luottaen, että toinen huolehtii eikä käytä hyväksi. Luottamus ei synny puheista vaan teoista. Jos kokee luottamuspulaa, kannattaa ensimmäisenä katsoa peiliin.

Johtaminen on luottamuksen rakentamista yhteisen päämäärän saavuttamiseksi

Pentikäisen mukaan vahva luottamus vauhdittaa ja helpottaa kaikkea. Se lisää toiminnan nopeutta ja vähentää valvontaa. Hänen mukaansa luottamus myös lisääntyy jakamalla, jolloin voimme kutsua sitä ylpeästi uusiutuvaksi energiaksi tai voimavaraksi. Pentikäinen oli tyytyväinen myös meidän workshopin tuotoksiin. Johdonmukaisuudesta hän halusi korostaa nimenomaan päämääriä, sillä mitä kovempi myrsky on, sitä tärkeämpää on tietää, missä on ja mitkä ovat päämäärät sekä miten pysyä suunnassa.

Luottamuksen eteneminen kehissä (kuva: Juhana Simula)

Muiden johtamiseen kuuluu myös taito osata johtaa itseään. On osattava tuntea itsensä ja tietää, mitkä ovat omat vahvuudet ja heikkoudet. Mikäli ei ole itseluottamusta, ei myöskään suhdeluottamus voi olla kovin vahvalla pohjalla. Luottamus etenee nimenomaan kehissä, jossa kehillä on vahva keskinäinen riippuvuus. Ohjenuorana jälleen; luottamus lisääntyy jakamalla.

Pentikäisen vierailu jäi ainakin itselleni hyvin vahvasti mieleen ja häneltä sai todella hyviä neuvoja työelämään ja johtamiseen. Yhtenä take-home-viestinä olikin, että “epämukavuusalueelle meneminen kannattaa, sillä se nimenomaan kasvattaa mukavuusaluetta”. Pentikäinen myös toivoi lisää hyviä johtajia Suomeen, sillä loistavat johtajat kasvattavat myös alaisistaan uusia johtajia. Haluaisin uskoa, että myös Uniforst kasvattaa hyviä huomisen johtajia.

 

Pentikäisen vinkit, joilla rakentaa luottamusta:

  1. Tunne itsesi – tai Pentikäisen sanoin, käy saunassa funtsimassa
  2. Kuuntele ensin
  3. Puhu suoraan
  4. Osoita arvostusta
  5. Ole lojaali
  6. Kohtaa tosiasiat
  7. Pidä lupaukset
  8. Luo läpinäkyvyyttä
  9. Ole tilivelvollinen
  10. Korjaa virheet
  11. Tee tulosta
  12. Paranna jatkuvasti
  13. Kirkasta odotukset
  14. Laajenna luottamusta

Uniforst: johtajia kasvattamassa (kuva: Juhani Siivonen)

 

Teksti: Juhana Simula


0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder